Juhlahumua!

Mikä ihana, ihana maanantai! Johtuisiko vaikka siitä, että olen tänään vapaalla? ;) Haha, meillä oli viikonloppuna minun ja siskoni synttärikemut ja otin tarkoituskella maanantainkin vielä vapaaksi, niin saa rauhassa siivota ja lepäillä vielä. Ja lisäksi likalla on tänään hammastarkastus keskellä päivää, joten oli näppärä ottaa vapaata juuri tähän.

Yksi lempihommia: piirtäminen ja siitä seuraava kynien asettelu ja järjestelyleikki. ;)

Meillä tosiaan herkuteltiin viikonloppuna. Kakkuja tehtiin siskoni kanssa yhteensä kolme ja muitakin herkkuja tietysti oli. Päivä (ja ilta ja yö) meni ihanasti ja jääkiekkokin antoi aihetta iloon lauantaina. Likka lähti sitten illalla mummun ja vaarin matkaan yökyläreissulle ja me jatkoimme kekkereitä. Pelailtiin ja vaan juteltiin pitkälle seuraavaan aamuun. Oli myös aivan mielettömän ihana nähdä sellaisia ystäviä, joita näkee vain harvoin. Meno oli aika villiä siinä vaiheessa, kun oman likan lisäksi paikalla touhusi vielä kaksi muutakin pikkutyttöä: 5 päivää meidän tyttöä vanhempi sekä 4 kuukautta nuorempi.

Ja meidän likka on kyllä niin herkkujen perään, että jätetään kyllä hammaslääkärille kertomatta kuinka paljon syötiin lauantaina kakkua. :D No eihän nämä herkut ole mitään joka päiväisiä juttuja tietenkään, mutta kyllä meillä toisinaan herkutellaan! Ja onneksi neidille kelpaa herkkuina myös maissinaksut, joita välillä yritetään vaatia aika kovaäänisestikin. ;)

En ole malttanut päivitellä blogia, kun tämä kevät on niin jääkiekkoihmisen aikaa. :D Kunhan huhtikuu vaihtuu toukokuuhun niin pääsee taas "normaaliin" elämään kiinni. ;) Pitäisi tässä vielä työhakemuskin täyttää, kun nykyisellä työnantajalla on pari vakipaikkaa auki! Onko teillä jotakin toiveita siitä, mitä haluaisitte lukea? Te irl-tututkin saatte sitten hei ehdottaa? ;)

"Kasvatuskikka", joka toimii!

EDIT! Haha! Tajusin heti tän tekstin julkaistuani, että toi otsikko kuulostaa muuten ihan aprillipilalta. :D No siitä tässä ei kuitenkaan ole kysymys!

Tai ei kyseessä mikään kikka ole, vaan oikeasti tapa osoittaa lapselle, että häntä kuunnellaan. Meillä ainakin tuo 1,5-vuotias välillä ankarastikin tahtova neiti rauhoittuu monesti melko nopeastikin!

Tämähän ei vaadi mitään muuta kuin sen, että sanoittaa lapselle sen mitä hän haluaisi. Kysyy häneltä esimerkiksi, että olisitkos vielä halunnutkin tehdä tätä, vaikka se ei nyt onnistukaan. En enää muista missä blogissa tämä ahaa-elämys vastaan tuli, mutta kyllä se on kovasti helpottanut meidän arkea ja samalla likkakin kokee, että häntä oikeasti kuunnellaan. Tuntuuhan se vähän hoopoltakin, että eihän noin pieni vielä tuollaisia ymmärrä. Voin kuitenkin yhden lapsen kokemuksella sanoa, että jollakin tasolla ainakin ymmärtää. :D

Katsokaa minkä ylisöpön ponnarin tytölle nykyään saa.
Ja neiti vielä tykkää siitä ja se on tärkeää olla paikallaan!

Otetaan esimerkkitilanne, joka sattui tässä yksi päivä: Neiti pääsi sellaisen pikkukarusellin kyytiin kaupassa ja kahden rundin jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Sanoin tytölle, että nyt jatketaan sitten ostoksia ja heti välittömästi alkoi ahkera "eieiei"-hokeminen. Nostin typyn kärryjen kyytiin ja hän alkoi huutaa sydämensä kyllyydestä ja tömistellä ja huitoa käsillään (tarkennetaan, että hän oli kärryosassa ilman kenkiä). Minä menin lapsen tasolle ja kiinnitin hänen huomionsa ja keskustelu meni kutakuinkin näin:

 -Hei rakas! *tähän tytön nimi* kuuntelepa äitiä. Olisitko halunnut vielä olla karusellin hepan kyydissä?
- Joo
- Äiti tietää, että olisit vielä halunnut olla karusellissa, kun siellä on niin kivaa. Nyt varmaan harmittaa, kun piti tulla pois kyydistä, mutta meidän täytyy jatkaa matkaa. Tullaan sitten toisella kertaa uudestaan hepan kyytiin.

Ja pienen niiskutuksen jälkeen homma oli ohitse. Tässä koko tapahtumasarjassa meni aikaa ehkäpä noin 1 minuutti. Suosittelen kaikille ottamaan käyttöön. Olen tätä käyttänyt neidillä jo pitkään ja nyt selvästi ymmärrystä on alkanut tulla, koska jo jonkin aikaa tämä on toiminut aika hyvin. Ei se tietysti mikään 100% varma keino ole ja joskus mielentilaan vaikuttaa niin moni asia, ettei äitikään voi edes ymmärtää. Pääpointtina kuitenkin se, että sanon lapselle ääneen sen asian mikä lasta harmittaa. "Olisitko halunnut mennä keinumaan? Äiti tietää, että sua varmasti harmittaa, kun nyt ei ehditä keinumaan, kun täytyy mennä päiväkotiin" tai "Olisitko halunnut vielä leikkiä mummun kanssa? Onpas ihanaa, kun mummun kanssa on niin kivaa leikkiä. Nyt kuitenkin mummu lähtee kotiin. Varmasti se vähän harmittaa, mutta voit jatkaa leikkejä mummun kanssa sitten toisella kertaa".

Ja monilla on varmasti toimivia tapoja ja jokainen toimii omien lastensa kanssa niin, kuin on parhaaksi havainnut. Ja ihan voin tunnustaa, että aina ei vaan jaksa, pysty, ymmärrä tai mitä ikinä ja kyllä meillä välillä kiukutellaan ihan riittävästikin. Tämä sitten helpottaa silloin, kun äitikin on kärryillä asioista. ;) Voin ihan suoraan sanoa, että sitten meillä on myös niitä asioita, jotka menee kaavalla: "koska äiti sanoo niin!" :D

Kun kipeänä olleessa ei ulos päässyt, niin mustikkapipa päässä hengattiin sitten sisällä!

Niin... Ja ketään ei varmaan yllätä kuulla, että täällä on sairastettu taas pari viikkoa. Pääsiäinen meni kotioloissa ja maanantaina likalle heitti sitten kunnolla 39 asteen kuume. Tulehdus (taas) molemmissa korvissa. Minä sinnittelin pari päivää pääsiäisen jälkeen töissä (ennen sitä olin sairauslomalla), jonka jälkeen lääkäri totesi mulla tosi ärhäkän poskiontelontulehduksen ja olo on tosiaan välillä ollu melko kamala. Sellanen, että joku olis runnonut tätä naamaa kivijyrällä. Särkee kyllä edelleenkin, mutta nyt on antibiootit, että joskos tämä tästä parempaan suuntaan. Neiti on tänään päiväkodissa ja lähti sinne into piukassa. Taisi alkaa likallakin jo kaatua seinät päälle sairastelun sisälläolon takia.

Apua... Mistä tällanen tunne tulee?

Siis oikeesti! Apua! Musta tuntuu, että mulla on vähän vauvakuume! o.O

Ei ole montaa viikkoa, kun sanoin, ettei todellakaan ole vauvakuume. Ja täytyy siis myöntää, ettei tässä vielä olla sellasella pähkähullulla tasolla ollenkaan! :D Eli kyse on sellasesta pienestä ajatuksesta, joka pyörii päässä. Sitten tulen noin 5 sekunnissa järkiini ja tajuan, että ei todellakaan! Ehkä tää on joku sisäinen kello, joka tikittää, koska ihan järjelläni kyllä ymmärrän, että mun pää ei vaan kestäisi. Todella monella tutulla on lapsissa se kahden vuoden ikäero (johon me jo oltaiskin myöhässä, jos sellaista oltais mielitty) ja en kyllä millään jaksaisi ajatella, että kohta lähdettäis taas sieltä puklataan-koliikki itketään-valvotaan keskellä yötä-ressataan imetystä -vaiheesta liikkeelle!

Katsokaa nyt tätä söpöläistä n. 2kk iässä! <3

Olen kyllä myös melkoisen vähän perfektionisti ja haluan keskittyä nyt tähän yhteen lapseen. Kyllähän tässä ajatellaan niitä omia hermoja ja sen kautta tietysti myös lasta. Mää en ole oikeastaan ikinä ajatellut tekeväni lapsia pienellä ikäerolla. Mies ei oikeastaan edes tiedä haluaako lisää lapsia. On siis aika hassua, että sieltä vauvakuume kuitenkin kurkistelee nurkan takaa. Noh, ei tässä todellakaan olla ryhtymässä tuumasta toimeen. Osasyy tosiaan näihin ajatuksiin saattaa olla sekin, että ympärillä tosi moni ystävä ja tuttu on raskaana tai juuri saanut vauvan!

Ja mielipiteitä kyllä riittää ja aina joku on jotakin mieltä ikäerosta. Nyt oon kyllä jo oppinut päästään ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai ainakin suunnilleen... Kyllähän se aina vähän kolhasee, kun joku vähän kauhistuu, että ei tehdä heti perään toista. "Semmonen ja semmonen ikäero aiheuttaa sitä ja tätä ja tota ja tämä ja tämä on parempi". Blaah, on nää kaikki kuultu kyllä.

Yäh se alkuraskaudenkin pahoinvointi! Yök! Heti helpotti ne kuumeet. :D

Tällainen aloitus tälle viikolle.

Meillä ei ollut tänään ihan paras aloitus päivälle päikyssä...

Päästiin paikalle, niin kaikki aikuiset olivat outoja meille. Tai en tiedä olisiko mun pitänyt joku tuntea. Olikohan joku kuitenkin samasta talosta, tosin tiesin myös, ettei likkaa kiinnosta tällaset pikkuseikat. Turha on neitiä yrittää saada oudon hoitajan syliin itkemättä, joten keksin napata hänelle mielenkiintoisen lelun lelukopasta. Likka istui tyytyväisenä lattialle touhuaan, mutta toinen lapsi tuli viemään lelua. Sain vielä luovittua tilanteen, mutta tämä toinen lapsi tuli uudestaan viemään lelua meidän jo valmiiksi edeltävästä tilanteesta hiileentuneeltä tytöltä. Toinen lapsi sai lelun lapseltani ja meidän tyttö tuli itkien mun syliini.

Joo, tällasia tilanteita sattuu päiväkodissa harva se päivä, kyllähän minä sen tiedän. Mutta mua pöyristytti, ettei yksikään hoitaja tehnyt asialle mitään. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ollut kiirettä, mutta tilanne oli ihan rauhallinen muuten. Siinä vaiheessa, kun neiti on sitten harmitusmielellä, niin turha enää yrittää korjata tilannetta. Sitten alettiin houkutteleen meidän neitiä muihin puuhiin ja vähän toruttiin tätä toista lasta. Mutta tilanne meni jo ja meidän likalla oli iso harmi. Ikävintä oli se, että se sattui juuri tähän hetkeen, kun on kriittistä saada neiti tyytyväisenä päästään äitistä irti. Yleensä se sujuukin ongelmitta.

Noh, meidän aamun pelasti nyt se, että yksi tuttu hoitaja putkahti ovesta ja meidän neitikin sitten ilahtui tästä. Pääsi turvallisen aikuisen syliin minun sylistäni ja jäi päiväkotiin ilman suurta murhetta. Äh, ehkä mää otan näitä tilanteita jotenkin liikaa itteeni, kun itsekin teen samaa työtä. Samalla tavalla olin kaupan kassalla työskennellessäni (ja itse asiassa edelleen) aika kriittinen siitä, millaista asiakaspalvelua sain.

Iloisempiin asioihin siirtyäkseni! Meillä oli tosi kiva ja rentouttava viikonloppu! Käytiin neidin serkkupoikien nimpparikahveilla ja miehen veli tuli meille istumaan iltaa. Vähän ulkoiltiin, herkuteltiin ja oltiin vaan. Menoa täynnä olleiden viikonloppujen jälkeen tää olisi todella ihanaa vaihtelua. Ah, pääsiäista odotellessa ja pitempää vapaata! :)

Pienen ihmisen jäljet lumessa! <3

Voi ryönä mikä aamu!

Tämä aamu startattiin meillä sitten ilmeisen väärällä jalalla. Kaikki meni normaalisti, kunnes mentiin likan kanssa aamupissalle. Ensin likka pisus pottaan ja nousi sitten ylös hokien "eeeiieeiii" ja lorotti sitten loput pissat siihen vessan lattialle. Minä siinä sitten yritin pysyä rauhallisena, mutta tietty tuli hiukan sadateltua ja tyttö varmaan nolostui. Halattiin ja likan itku vähän helpotti, mutta ai kamala, kun piti huuhtasta lavuaarissa...

Lavuaari ei ilmeisesti ollut neidin mieleen ja kauhealla tahtojen taistelulla sain vähän huuhtastua jalkoja. Sitten neiti päätti pistää hanttiin myös vaipan laitossa ja hirveällä kiukuttelulla saatiin se tehtyä. Minä menin äkkiä vaihtaan vaatteitani, jotka oli ihan pissassa ja sitten taas halittiin, että harmi menisi ohi. Kyllähän se aamu helpotti, kun sai itse vähän pukea ja kantaa lelupäivän lelun autoon.

Mutta päikyllä odotti sitten se käsien pesu. Neiti ilmoitti välittömästi, että "isse". En saamut mennä lähellekään vaikka yleensä saan sitten lopulta vähän auttaa ja alkuun nostaa hihatkin. Likka asetteli koroketta lavuaarin edessä ja laitto sen niin, että olo mahdotonta pestä käsiä. Yritin vähän auttaa ja kaamea kiukuttelu heti. Sanoin kaksi kertaa, että nyt saa joko pestä itse tai sotten äiti pesee. Koska asia eo edennyt mihinkään, niin nappasin neidin syliini (ihaman huudon saattelemana) ja pesin ne kädet.

Puuh... Onneksi neidin ryhmästä oli vuorossa kaikista ihanin hoitaja ja sain purkaa aamun harmit lyhyesti ja jätin likan hyvillä mielin hoitoon. Mutta kyllä sitä mietti, että onpas kiva lähteä töihin, kun sielläkin se elo on välillä sellasta luovimista, neuvottelua, kiukkua ja etenkin niitä pirun kurahousujen päälle kiskomista! Oli jo sellanen olo, että oon tehnyt ainakin puoli päivää töitä, enkä ollut työmaalle asti edes päässyt.

Toivottavasti tänään saan hakea päikystä kuitenkin yhtä ihanan aurinkoisen neidin kuin eilenkin. :) Kura- ja vesileikit on meidän likan suurimpia suosikkeja!

Yhä vain energisemmäksi muuttuva taapero...

Huh, alkaa vauhtia riittää tässäkin taloudessa ihan riittävästi. Ei saisi äiti tai isi saatika sitten mummu istua hetkeäkään rauhassa. Likka käy nappaamassa kädestä kiinni ja kiskoo mukaansa. Saattaa tehostaa toimintaansa sanomalla "poissssh". Sitten yritetään vähän narinakiukutteluitkua, jos ei ala pylly nousta. Huoooh! Tahtoisin vaan hetken työpäivän päätteeksi myös ihan istuksia. Likka on eri mieltä. Kyllä tuo toisinaan malttaa vielä itsekseenkin leikkiä, mutta onhan se ymmärrettävää, että tahtoo seuraa touhuiluihinsa.

Äitin mielestä parhaat jutut on pallon heittely, palapelin tekeminen, legot tai muu sellainen, jossa saa itse olla paikallaan. :D Nykyään vaan tarttis joskus ihan vaan kävellä neidin kanssa ympäri kämppää. Joskus halutaan istua taaperokärryssä ja jonkun pitäisi työntää. Tahtoisi myös pötkötellä äitin ja isin sängyssä. Se nyt tosin kelpaa äitillekin se puuha! ;)

Mutta täytyy myöntää, että on vähän raskasta työpäivän päätteeksi nyt jatkaa touhuamista kotona samalla tempolla. Nooo, ei nyt tietty ihan sama vauhti yhden lapsen kanssa, muttamutta... Sitä on vaikea selittää. Kun ei sillä tavalla saa aikuista seuraa töissä, kuten monessa muussa työssä ja sitten sama homma jatkuu kotona. Oman lapsen kanssa on kyllä helpompaa, kun oman lapsensa tuntee parhaiten ja osaa hoitaa tilanteet monestikin vähän sujuvammin ja voi käyttää vähän, totanoin, erikoisempiakin keinoja. Minä esim. tänään pilkoin uunikasviksia ja neiti kaivo sitten kuorimaveitsellä bataatin jämäpalaa. :D

Onhan sitä tullut mietittyä olisiko joku muu työ sellainen, joka nappaisi vieläkin enemmän, mutta en oikein tiedä kuitenkaan... Ja työttömäksi kun jään, niin hyvin pian mulle tarjotaan lto:n hommia. Nyt on kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä mahdollisuudet löytää nykyiseltä työnantajalta töitä tai sitten myös kotikaupungista, mutta jotenkin tällä hetkellä töissä vähän ahdistaa. Enkä osaa oikein eritellä edes, että miksi. Se sitten jotenkin vähän ehkä heijastuu myös tänne kotiin ja on vaan väsynyt. Ja täytyy kyllä myöntää, että keväällä olen usein mieli maassa. Toivottavasti tää johtuis vaan siitä. Tosin tämä kevät on ollut ärsyttänyt mua tosi vähän vaikka normaalisti vihaan loskaa ja kuraa, nimenomaan keväisin, erityisen paljon.

Ja hei! Sieltähän ne pakkaset on taas tulossa, joten kai tää kevät tähän sit loppu. Pitäisin kyllä mielelläni lämmön ja sulavat lumet, jotta tätä vaihetta ei tarvitsisi sitten odotella taas uudestaan alkavaksi.

Ehdittiin me käyttää uutta välikausihaalariakin tänään ekan kerran. Hain likan päikystä ja kauppareissulle puettiin uusi haalari. Löysin sen Reiman myymälästä Ideaparkista ja alehyllystä. Hinta oli 59 euroa sen kyllä raaskin uudesta kunnon haalarista maksaa nyt, kun likkakin rymyää enemmän. Viime kevään haalarin ostin 10 eurolla kirpparilta ja se vähän liikkuvalle mönkijälle oli silloin oikein sopiva.

Vähän on näissä kuvissa eroa. Ensimmäinen otettu sunnuntaina ja toinen tänään keskiviikkona (uusi haalari päällä) ;)!

Viikonloppuna rentouduttiin

Olimme viime viikonlopun Sappeessa perheen kesken. Mukana oli meidän perheen lisäksi vanhempani ja siskoni lapsineen. Mökkimme oli ihan rinteiden ja tapahtumakeskuksen vieressä ja varustettu ulkoporeammeella, joka oli tärkeä ehto, kun mökkipäätöstä tehtiin. Osa porukasta meni jo perjantaina aiemmin lasketteleen ja hiihtämään ja me seurattiin miehen töiden jälkeen neljän tienoilla, kun saatiin mökin avaimet.

Viikonloppu oli täynnä puuhaa. Perjantai-ilta pelailtiin, saunottiin ja lilluttiin poreammeessa ja myöhäänhän siinä meni. Kaikki oli kuitenkin lauantaina yllättävän pirteinä ja jo puoli kymmeneltä osa porukasta lähti rinteeseen ja minä, likka ja äitini leikkipuiston kautta pulkkamäkeen. Ja voi järkytys sitä pulkkamäkeä!! Se oli niin hillittömän jyrkkä, että meinasin kuolla sitä ylös kavutessani. Se oli niin pitkäkin, ettei likka olis malttanu istua pulkan kyydissä, kun minä raahauduin etanavauhtia ylös. :D

Tästä ei saa kyllä käsitystä jyrkkyydestä, mutta oikealla pulkkamäki, vasemmalla ihan laskettelurinnettä

Mies sitten lainasi mulle välineitään ihan parin laskun ajaksi ja pääsin yli 10 vuoden tauon jälkeen ottaan pari laskua rinteissä. Ihan hauskaahan se oli ja olisi siinä voinut viihtyä kauemminkin, mutta en kuitenkaan sitten jaksanut alkaa omia vehkeitä vuokraamaan. Oli kuitenkin hauska kokeilla! Vaari oli tällä välin lähtenyt likan kanssa takaisin leikkipuistoon ja rinteiden reunalle palatessaan neiti oli nukahtanut pulkkaan. :D Onneksi malttoi silti ruuan jälkeen  vielä nukahtaa normaalisti päikkäreille.

Yli 10 vuoden tauon jälkeen pari laskua rinteessä!

Iltasella otettiin rennosti, pelattiin Unoa lasten kanssa ja katseltiin Tapparan peliä (kuten edellisenäkin iltana). Meillä oli kannettava mukana, joka sielläkin liitettiin telkkariin. Ostetaan siis ruutu+ -palvelua, että nähdään kaikki pelit. Pääsipä likkakin ekaa kertaa ulkoporeammeeseen ja kuten arvelin, niin se oli aika hitti! Neiti on todellinen vesipeto ja viihtyi kyllä vettä loiskutelleen ja äitin avustamana "uiden" lelunsa perässä.

Sunnuntaina sitten pakkailtiin, siivoiltiin ja lähdettiin kotimatkalle! Oli tosi kiva viikonloppu ja vaikka sunnuntaina (ja vielä tänäänkin) on ihan huippuväsy, niin kannatti silti. Yksi asia, josta kans tykkäsin kovasti, oli koiran kanssa lenkkeily siellä mökkialueella. En halua miksikään urkkijaksi tai stalkkeriksi itseäni nimittää, mutta mun mielestä on jotenkin ihana katsella ikkunoista sisään kävellessä ja huomata miten ihania hetkiä ihmisen mökeissään viettää. Jossain oli bileitä ja meno oli vähän hurjempaa, jossakin vietettiin viini-illallista, jossakin vain katseltiin rennosti telkkaria ja mitä nyt ikinä. Tulen jotenkin tosi iloiseksi, kun huomaa muiden onnellisia hetkiä!

Isin pikku Uno-apulainen

Tänään mulla oli vielä vapaata ja huomenna takaisin arkeen! Tai ei tämä viikko ihan normaalia arkea ole, koska mies on talvilomalla. Neiti menee parina päivänä lyhyiksi päiviksi silti päiväkotiin, jotta mies pääsee ruuhkattomaan aikaan salille ja kyllähän tuo nauttiikin päiväkodissa touhuilusta. Muuten sitten tällä viikolla likkakin lomailee. Harmi, että mulla on ainakin yksi myöhänen vuoro ja olen kotona vasta illalla kuudelta.

Mutta ihanaa tätä viikkoa kaikille! Nyt jaksaa taas hetken puurtaa. :)

Meidän iltahulinat!

Päätin ryhtyä kertomaan meidän neidin iltatouhuiluista Elämän pienet ihmeet -blogin S Koon innoittamana. Jokaisessa perheessä on varmasti niin erilaisia tapoja ja tyylejä asiat hoitaa ja onhan se totta, että on mielenkiintoista aina kurkistaa toisen perheen käytäntöihin. Vähän sellanen tilanne, että pääsisi kärpäseksi kattoon. ;)

Meidän iltatouhun alkaa vähän päivästä riippuen jossain vaiheessa iltaseitsemän jälkeen. Iltapala on se ensimmäinen vaihe. Meillä pääsääntöisesti syödään iltapalaksi maustamatonta jogurttia tai bulgarianjogurttia Piltin hedelmäsoseella. Nyt on myös pitkästä aikaa taas Weetabixitkin alkaneet kiinnostaa ja niitä murennetaan sörsselin päälle! Likka pääsääntöisesti kaapii tarkasti joka nurkan kupistaan ja toisinaan pyytää myös "llsssää". Tässä tosin saa olla tarkkana, koska joskus kun antaa lisää sapuskaa, niin kippo työnnetäänkin pois ja sanotaan "ei". Banaani on lisäksi neidin suurta herkkua ja sitä tuo haluaisi jokaisen ruuan päätteeksi. Joskus otetaan vähän leipää. Ja maidolla huuhdellaan!

Sitten voi vielä puuhailla. Usein luetaan kirjaa tai tehdään palapelejä sohvalla. Neidillä on muutama nuppipalapeli, jotka ovat ihan hittejä ja niitä tehdään innolla. Tuppaa vain olemaan välillä niin pirun tarkkaa kuinka sitä peliä äitin kuuluisi pidellä ja miten arvon neiti haluaa palaset asetella. :D Saattaa likka myös innostua tässä vaiheessa ihan kasaamana legojakin tai muuta vastaavaa, mutta sellasta mahdotonta riehumista yritetään vältellä.

Lähempänä kahdeksaa (tai viikonloppusin tarkoituksella lipsutaan ajasta) mennään vessaan pisulle ja pissa useimmiten pyttyyn tai pottaan tuleekin. Nykyään likka haluaa myös pyyhkiä itse. Tarkoittaa siis, että yhdellä paperilla sohaisee sinne päin ja tiputtaa sitten paperin pyttyyn. :D On tainnut vähän päiväkodissa ottaa mallia. ;) Olkkarin sohvalla sitten rasvaillaan (neiti sanoo "vasvaa") jalat, kädet, selkä ja posket ja likka tyytyväisenä levittelee myös. Toooisinaan sitä "vasvaa" nautitaan myös sisäisesti. :D Sitten hypätään yökkäriin ja mennään vessaan vielä hammaspesulle. Äiti (tai isi) saa ensin hienosti harjata ja sitten likka harjailee vähän itse (tai "isse" kuten neiti nykyään kaiken haluaa toimittaa).

Lopulta mennään antamaan isille pusut ja halit. Päivästä riippuen isi saa 1-3 pusua ja 1-3 halia. Alkuun oli tarkka kaava, että 1 pusu ja sitten 1 hali. Sitten loppuun tuli toinen pusu mukaan ja lopulta toinen halikin ja homma lähti vähän pursuamaan. Nykyään joskus pusuhalit on nopeat ja toisinaan otetaan pitkällä kaavalla. Lopuksi isille heilutetaan ja lähdetään kipuamaan yläkertaan omaan huoneeseen. Sellaisina iltoina (kuten tänään) kun isi on myöhään töissä, saatetaan joskus soittaa videopuhelu ja neiti saa vilkuttaa isille sitä kautta!

Omassa huoneessaan neiti valitsee itselleen 2 kirjaa, jotka luetaan nojatuolissa. Toinen kirja on AINA äitiyspakkauksessa tullut kovakantinen lorukirja. Äiti on vaan mielivaltaisesti valinnut, mitkä lorut sieltä luetaan. :D Toinen kirja on sitten joku ihan tarinamuotoinen. Kirjahyllyssä on paljon minun vanhoja lasten parhaat kirjat -kerhon kirjoja, jonkin verran Tammen kultaisia kirjoja ja joitakin muitakin seassa. Alkuun likka halusi vain kääntää sivua koko ajan ja jouduin kauhealla vauhdilla soveltamaan, että saatiin jotain tolkkua niihin satuihin. Nykyään neiti malttaa nuo lyhyehköt tarinat, jossa on paljon kuvia, kuunnella rauhallisesti.

Lopuksi viedään yhdessä kirjat hyllyyn, otetaan vielä nokkamukista huikat vettä ja sitten syöksytään äitin syliin. Mulla on tapana laulaa sininen uni -laulun viimeinen säkeistö siinä tytön ollessa mun sylissäni. <3 Sitten likka omaan pinnasänkyyn. Vielä about viikko sitten neiti laittoi kiltistä pään tyynyyn, veti itse peiton päälleen, otti unikisunsa kainaloon ja jäi pusun ja hyvän yön toivotusten jälkeen kiltisti nukkumaan. Nyt viime iltoina likka ei halua enää laittaa päätään tyynyyn (tai laittaa, mutta nousee melkein heti) ja saattaa alkaa hokemaan "eieiei", kun yritän laittaa peittoa päälle. Joskus neiti jääkin sitten istumaan. Minä toivotan "kauniita unia, nähdään aamulla" ja annan pusun ja vilkutan.

Äitin ja isin sänky kiinnostaa

Aiemmin likka myös on nukahtanut itsekseen, mutta nyt on useasti joutunut käymään muutaman kerran, kun tuleekin itku ja itkuhälyttimestä alkaa kuuluun "äitiiiiäitiiiiäitiiii". Tuntuu, että neiti on alkanut tajuamaan, että äiti, isi ja koira (eli likalle "oki", kun oikea nimi on Roki) on täällä alakerrassa eri paikassa kuin hän. Sen takia olenkin yrittänyt laulella ja helliä tyttöä siinä sylissä ja lukea sen sadunkin ihan rauhassa. Katsotaan kuinka vaikeaa tästä vielä tulee. Täytyypä tosin todeta, että juuri tänä iltana neiti nukahti nopeasti itsekseen vaikka jäikin istumaan sänkyyn minun lähtiessäni huoneesta.

Sellaiset meiningit meillä. Tästä tulikin melkosen pitkä selostus vaikka ajattelin, että nopeastihan tämä on käyty läpi. Täytyy myöntää, että välillä on alkanut äitiä vähän kirpaseen, kun neiti täytyy viedä yksikseen yläkertaan nukkumaan. Joskus yläkerrassa vielä osoittelee ovelle päin ja kyselee "issii", "Okkii". Julma totuus on kuitenkin se, että me kaikki nukutaan paremmin näin ja äiti ja isi on edes vähän virkeämpinä aamulla. Tosin neiti on alkanut herätä nyt jo about klo 6.30 entisen klo 8 sijaan, mutta sehän on jo eri tarina se.

P.S. Kyllähän sitä myös pikkasen miettii, että mitä ihmettä muut ajattelee, kun noi tolla tavalla "eristää" lapsensa eri paikkaan nukkumaan. Ymmärrän kyllä, että kaikki on erilaisia, mutta tuntuu silti joskus vähän julmalta vaikka ymmärrän meidän perheen tarpeet ja tunnen oman lapseni ja perheeni parhaiten. Eikä se kenellekään edes kuulu, vaikka tietty huutelenkin tällain julkisesti asioistani. :D Noh, ehkä joku tajusi tän lopunkin pointin... ;)

Vaaleanpunaista hattaraa ystävän babyshowereilla!

Ah, miten mun mieleni onkaan tehnyt blogata tästä aiheesta jo monta päivää, mutta on täytynyt malttaa, ettei yllätysmomenttia menetetty. Pidimme ihanalle ystävälleni vauvakutsut lauantaina! Koko homma oli hänelle täysin yllätys ja kutsut pysyivät salassa. Meillä kävi whattsapp-ryhmässä kova kuhina, kun suunniteltiin ja mietittiin. Ystäväni sisko toimi "pääpiruna" ja keksi kuinka homma toteutetaan!

Täytyyhän sitä nyt babyshowereilla vaippaviiri olla! :D

Kutsut pidettiin juurikin ystäväni siskon luona ja me saavuttiin likan kanssa paikalle jo hyvissä ajoin. Koristeltiin, laitettiin herkkuja esille, naurettiin ja jännitettiin. Ystäväni siskon mies lähti hakemaan juhlakalua kotoaan ja auto oli tietysti asianmukaisesti koristeltu. Me odoteltiin sitten skumpan kanssa, että päästään kilistelemään. Eipä ollut ystäväni arvannut mitään ja kotoa noudettaessa ei edes ilmeitä meinannut ensin saada videokameralle. Miehensä joutuikin selittämään  kameralle, kuinka juhlakalu nyt sattui olemaan vaatteiden vaihdossa ja oikeastaan kokonaan ilman housuja. :D

Suunniteltua ohjelmaa ei turhan paljoa tarvittu, kun paikalla oli meidän kaikkien aikuisten lisäksi yhteensä viisi lasta ikähaitariltaan 0-2 vuotta. Nuorimmat syntyneet vasta viime joulukuussa ja vanhin naperoista täyttää 2 vuotta keväällä. Ja yhtä akkalaumaa oltiin kaikki eli koko juhlaväki naispuolisia käkättäjiä. :D

Likan mielestä imetystyynyllä oli yksi suuri ylellinen pötköttelypaikka.

Tällasia upeita leluja meillä ei kotona olekaan. Neiti oli innoissaan! :)

Juttua, naurua ja touhua siis riitti. Olin ainoa kaveri porukassa, muut olivat perhettä. Onneksi porukka oli enemmän ja vähemmän tuttua ennestään ja joukkoon sujahti mukavasti sisään. Odotin ihan mielettömän kauan näitä kekkereitä ja yllätysjuhlat on ehkä muutenkin parasta mitä voi olla. Parasta on nähdä kuinka mielissään juhlakalu on ja siitä tulee itsekin niin hyvälle tuulelle, kun saa ilahduttaa toista!

Ja hei... vauvat oli kyllä mielettömän söpöjä, mutta eipä kyllä itsellä vielä vauvakuume nostanut päätään. ;)

Tällaisia herkkusia tuli väsättyä perjantai-iltana!

Kun isi tuli kotiin...

Mun sydän suli. <3

Meidän likka on viimeksi nähnyt isin keskiviikkona aamulla. Tänään valvottiin sitten vähän pitempään neidin kanssa ja isi vähän livisti töistä etukäteen, että ehtivät vähän moikkaamaan toisiaan ennen nukkumaan menoa.

Ensin mentiin katsomaan, että kuka tulee ovesta. Sitten isi pyysi halia ja silloin iski ujo piimä. Likka tuli mun jalkoihini. Kysyin missä isin nenä on ja likka lähti innoissaan painamaan isiä nenästä ja sitten ihmeteltiin vähän korviakin samalla. Sitten uskallettiin jo antaa pikainen halikin. Sitten haluttiin isi jo työntämään, kun neiti istui taaperokärrynsä kyytiin. Eeeeikä suostunut tulla laittaan yökkäriä päälleen.

Viikon takaisilta serkkujen synttäreiltä isin ja tyttären videonkatseluhetki!

Yhtäkkiä kiinnostikin isi ihan mielettömästi. Neiti kiikutti kirjoja ja isin piti lukea. Äiti ei saanut rasvata, vaan isin piti. Hammaspesulle isinkin piti tunkeutua meidän pikkuvessaan ja iltasatukin täytyi isin tulla lukemaan. Toinen oli niin hellyyttävä ja vaikka vähän jännittikin alkuun, niin sitten oli NIIN isin perään. Mulla melkein nousi kyyneleet liikutuksesta silmiin.

Mää rakastan mun perhettä! <3

Kotiarki rullaa, työt meinaa uuvuttaa!

Arki kotona alkaa ehkä nyt pikku hiljaa asettua uomiinsa. Aika monta kuukautta siinä on tosiaan mennyt, lokakuussa aloitettiin ja jotenkin tällä viikolla on tuntunut, että vaikka pääsisi töistä suht myöhään, niin kyllähän nämä illat tässä suttaantuu. Onhan tietty niitä päiviä, että ahdistaa tekemättömät hommat ja mitään ei saa aikaiseksi. Tuohon vaikuttaa tietty sekin, että ollaan sairasteltu niin älyttömästi ja välillä on meinannut itku tulla, kun ei taudit helpota.

Sitten taas töissä... Meinaan lyhistyä välillä! Meidän ryhmässä työntekijät sairastelevat myös hirveästi ja sijaisia vilisee. Tuttu päiväkotiapulainen jää pois ja uusi aloittaa. Lapset reagoivat hektisiin tilanteisiin, ryhmässämme on eläväisiä lapsia ja ryhmäkoko paukkuu yläpäässä koko ajan. Tällä viikolla ryhmässämme aloitti uusia lapsiakin vielä tämän kaiken hullunmyllyn keskellä. Ja kun itse vielä olen kuitenkin suhteessa uusi työntekijä meidän talossa, niin nyt monen asian kaatuessa minun niskaan saikkujen takia, alkaa hommaa olla ihan riittävästi. En muista koska kaikki meidän tiimin 3 työntekijää ollaan oltu samaan aikaan töissä...

Täytyy silti myöntää, että toisaalta sitä on ihan elementissään, kun saa tehdä, selvittää, ratkaista ongelmia yms. Olen vähän sellainen, että koen olevani elementissäni juuri silloin. Sitten toisaalta päiväkotimaailma ja varhaiskasvatus on nyt koko ajan sellaisissa muutostuulissa, ettei kohta pysy perässä. Tähän päälle vielä kaikki talon sisäiset muutokset.

Mutta joo... Ei tässä blogissa mun töistäni pitänyt avautua! Nyt vain jotenkin etenkin se pinnalla. Sitten jotkut pienet vastoinkäymiset tuntuu ihan kohtuuttoman suurilta kotona tai vaihtoehtoisesti menetän hermoni joskus liian helposti. Ja SILTI mulla on just nyt sellanen olo, että tää arki on ihan miellyttävääkin. :) Eli voisko enää sekavampaa olla. :D

Ja hei! Toi lapsi oppii koko ajan kaikkee sellasta vauhtia, että nyt alan tajuta, kun sanotaan, että se lapsuus menee niin nopeasti. Mun mielestä se vauvavuosi olis voinut mennä vaikka nopeamminkin, mutta nyt tuntuu, että porhalletaan hillitöntä vauhtia. Tosin tämä vauhdikas arkikin varmasti vaikuttaa. On meinaan taas perjantai huomenna! En kyllä valita siitä asiasta. ;)

Minä itte -vaihe!

Veikkaanpa, että tätä vaihetta vielä kestääkin sitten tovin... Ja onhan sitä ollut jo kovasti nähtävissäkin, mutta nyt selvästi tahdotaan tehdä kaikki itse! Ja jos ei saa, niin vastarintakin on toisinaan melkoista... noh... suurta draamaa. ;)

Tämä korostuu erityisesti siinä, että isi ei kauheasti jaksaisi odotella, luovia tai kuluttaa aikaa erilaisiin hoitotoimenpiteisiin kuten vaipan tai vaatteiden vaihtoon. Se johtaa siihen, että jos tuon neitin vain kaappaa syliinsä ja lähtee "toimimaan", niin edessä on jonkinasteista vastarintaa. :D Halutaan mennä itse joka paikkaan, yritetään pukea itse, haetaan ja viedään iltasatukirjat hyllyyn itse, vedetään peittokin päälle ihan itse. Aiemmin, jos neitiä yritti saada kävelemään ulkona, niin se veti usein jalat ihan löysäksi makarooniksi. Nykyään tahtoisi kovasti kävellä itse. Nyt vain meidän piha on siinä kunnossa (pirun liukas ja täynnä jättimäisiä lätäkköjä), ettei se oikein onnistu.

On se vaikeaa välillä kävellä näillä pikkujaloilla!

Kyllähän tuo isikin on jo alkanut oppia, että likalle täytyy kertoa mitä seuraavaksi tapahtuu ja antaa sitten päättää haluaako neiti tehdä asian itse. Minä olen sellainen, että mitään härväystä en jaksa yhtään ja jos jokin asia ei ala tapahtua pienen ajan päästä siitä, kun pyydän, niin sitten mahdollisuus menee. Minulla on tapana sanoa likalle jotakin tähän suuntaan: "Nyt saat valita, että tuletko itse tänne sohvalle pukemaan vai hakeeko äiti sinut tänne". Ja käytän tuota niin kotona kuin töissäkin ja usein se toimiikin (varsinkin töissä) hyvin. En oikein ole vielä varma kuinka paljon tuo likka ymmärtää, mutta opetellaan, opetellaan...

Toisinaan myös se draama mitä jostakin pikkujutusta seuraa on melkoista! Heittäydytään suuri eleisesti lattialle ja huudetaan. Sitten jos silmiin osuukin jotakin kiinnostavampaa, niin kiukku loppuu kuin seinään ja aletaan touhuta muuta. Joskus tosin sitten huomataan, että äitihän tuossa vielä tarkkailee ja kokeillaan vielä vähän vääntää itkua ja kiukkua. :D Niin kuin tässä yksi päivä likka heittäytyi maahan huutamaan ja ehti kiukuta siinä ehkä 5 sekuntia, kun yhtäkkiä huomasi jonkun pikkuroskan lattialla. Huuto loppui kuin seinään ja nappas roskan ja (yllätysyllätys) laitto sen suuhunsa. Nousi istumaan ja vilkaisi mua ja sitten väänsi taas naamansa nyttyrälle ja yritti vähän tihrustella itkua. ;)

Ääää, miks aina ei saa mitä haluaa?

Ja hei P.S. Oon TAAS kipeänä. Neiti oksensi lauantaina aamupäivällä, minä sunnuntain ja maanantain välisen yön ja samalla tämä yli kuukauden kestänyt lenssu kehkeytyi sitten tulehdukseksi, nosti kuumeen ja poskiontelontulehduksen. Nyt vihdoin antibioottikuuri päällä ja toivoa parantumisesta näköpiirissä! Yäh, vihaan yrjötautia!

Onni on ystävät lapsuudesta!

Viime sunnuntaina saimme vieraaksi ihanan lapsuuden ystäväni ja hänen ihanan tyttönsä, joka on tosiaan vain 4 päivää meidän likkaa nuorempi. Kyllähän tuo meidän neiti tietysti päikyssä on samanikäisten seurassa, mutta minä en niitä tilanteita paljon näe. Olihan tuo hauska seurata kaksikon touhuiluja ja vielä ainakin toistaseksi kaikki sujui ilman suurempia kiukkuja. Leluja ei omittu ja kaverikin sai kokeilla mopoa ja muita juttuja.

Parasta kaikesta on kuitenkin se, että minulla on näin ihania ystäviä pysynyt matkassa mukana monta vuotta. Minulla on muutama ystävä lapsuudesta ja nuo ihmiset ovat kyllä kultaakin kalliimpia. Itse olen jotenkin (varmaan tullut vanhaksi) passivoitunut, enkä jaksaisi enää tutustua uusiin ihmisiin. Uusiin ystävyyssuhteisiin tarvii panostaa tosi paljon ja niihin täytyy myös käyttää aika paljon aikaa ja ajatusta. Olen niin onnellinen tällaisista ystävistä joita ei ehkä näe usein, mutta ystävyys vain säilyy ja tietää, että siellä he ovat, vaikka joka hetki ei tekemisissä olisikaan. Kuitenkin noiden pikkuihmisten takia olisi ihanaa nähdä useamminkin, jotta pääsisivät sitten lapsetkin luomaan sitä ystävyyssuhdetta! :)

Elämä vain tuntuu jotenkin liian hektiseltä nykyään ja on vaikea löytää väliä nähdä edes niitä vanhoja ystäviä. Ei siis ihme, että uusien saaminen on haastavaa. On kyllä yksi ihminen (tunnistatkin ehkä itsesi :D), johon olen täällä blogimaailmassa tavannut ja meidän ajatukset tuntuu menevän aika yks yhteen. Toivottavasti saadaan treffit kesällä aikaiseksi. ;) Ja te kaikki nykyiset ystävät, kyllä minä teitä kovasti ajattelen ja muistan, vaikka aikaa treffailulle tuntuu jotenkin tosi haasteelliselta löytää.

Sitä kun jotenkin vaan haluis olla ja möllöttää sitten kun sitä aikaa siihen on. :D Ei tää voi olla muuta kuin vanhuutta! ;)

Missä menee raja? Ja mistä sen tietää?

Ja rajojahan on monenlaisia, mutta tässä muutamat päivät olen miettinyt yhtä tiettyä juttua... Varsinkin nyt, kun lapsi on vielä näin pieni, että kaikkea opetellaan ja kaikkea ei vielä osata. Ja lisäksi juuri siksi, kun lapsi on niin pieni, niin kaikkea ei voi myös olettaa tapahtuvankaan kuin taikaiskusta. Ja jotta kiertelisin tarpeeksi, niin päästäiskö jo asiaan. ;)

Missä siis menee se raja, että vaaditaan lapsen tekemään itse? Missä on raja, ettei kiukuttelua ja pelleilyä siedetä, vaan lapsi siirretään tilanteesta pois? Mikä on rajana, kun lapsi ei haluakaan syödä itse ja olet huomannut päivästä toiseen syöttäväsi lapsen, joka jo söi itse? Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Otetaan esimerkki. Meidän likka osaa syödä itse ja on tehnyt sitä mielellään oppimisensa jälkeen. Lusikka menee suuhun ja ruuastakin suurin osa. Joskus menee pitkin lattioita, mutta se on normaalia. Nyt on ollut sitä kautta, että otetaan itse yksi lusikallinen ja sitten työnnetaan lautanen pois. Äitin syöttämänä sitten ruoka uppoaa. En ole tästä siis mitään ongelmaa tehnyt itselleni, mutta pohtinyt kyllä olen, että tottuuko tuo neiti nyt sitten tähän palveluun. Päiväkodissa työskennellessä olen pienten ryhmässä nähnyt ja näen koko ajan paljon lapsia, jotka syövät päiväkodissa hienosti, mutta kotona kuulemma pitää syöttää. Sitä jää pohtimaan, että missä menee se raja, ettei vain ole itse mukavuudenhaluinen ja syötä lasta äkkiä ja siististi. Ja totuta lasta palveluun ja kohta tuo ei malta ollenkaan syödä itse. Ja koska lapsi on niin pieni vielä, ettei mahdottomia voi odottaa tai vaatia. Joskushan sitä tietysti syötetään, meillä kaikilla on huonoja päiviä, kun homma ei toimikaan. Mutta se raja... Onko sellaista? Tai pitäisikö?

Niin, ja jos sellainen raja on, niin eihän se mikään suora viiva ole. Ei me olla mitään robotteja, jotka päivästä toiseen toimii samalla tavalla. Päivät ja tunteet vaihtelee ymmärrettävästi. Ja meillä nyt ei olla vielä missään ääripäässä edes. Tässä nyt muutamana päivänä likka on taas syönyt hienosti itse. Joskus, kun se ruoka ei mene suuhun ja äitin apukin on vähän niin ja näin, niin olen aika tiukka ja nostan neidin pois pöydästä. Ei kai sitä sitten aina ole nälkä lapsellakaan. Tai ei muuten maistu. Minä jaksan aika vähän katsoa sellasta härväämistä. Toisinaan sitä pohtii onko liiankin tiukka.

Näitä ajatuksia on niin vaikea saada kirjoitettuun muotoon. Ehkäpä mietin tätä siitäkin syystä, että myös työelämässä tällaiset asiat ovat päivittäin läsnä. Siellä lisäksi jokainen lapsi on oma yksilönsä ja tilanteet paljon hektisempiä. Täytyy sanoa, että oman lapsen saaminen on ehdottomasti tehnyt minusta myös paremman lastentarhanopettajan. En halua suututtaa tai vähätellä ketään, jolla omia lapsia ei ole (teinhän itsekin tätä työtä, ennen omaa lasta), mutta kyllä se vaan erilaista perspektiiviä työhön antaa.

No niin, nyt päästiin sujuvasti jo alkuperäisestä aiheesta hyppäämään ammattietiikkaan. ;) Ehkäpä kuitenkin ymmärsitte mitä tässä hain? Eihän näihin mitään yhtä  vastausta ole, mutta tykkään pohtia näitä itsekseni. Tämä on sen verran pyörinyt mielessäni, että ajattelin pohtia ihan täällä blogissakin.

Minulla on vielä tauti päällä ja huominen on vielä saikkupäivä. Tänään nousi ensimmäisen kerran tässä taudissa kuumetta. Voi apua! Tuntuu, ettei tää lopu ikinä. Päivällä oli jo oikein hyvä olo, mutta nyt mennään taas kehnompaan suuntaan. :/

Voi näitä pirun tauteja!

Taas sairaslomalla... Puuh! Mua alkaa jo ihan nolottaa, että oon jatkuvasti pois töistä. Joko oon ite kipeenä tai sit tyttö. Ja nytkään mulla ei ole mitään "vikaa" poskionteloissa tai korvissa eikä ole kuumetta. Mutta olo huononee koko ajan. Tämä flunssahan alkoi melkein heti, kun selvisin nielutulehduksesta ja sen tuomasta korkeasta kuumeesta. Viimeksi tällaista samanlaista tautia oli juuri ennen joulua. Eli ikään kuin tuntuu, että sama lenssu jatkuu, välissä oli vaan vähän tujumpi tauti.

Oon ihan kypsä tähän sairastamiseen... Tai siihen, että koko ajan joku sairastaa. Tällasta tää nyt sit kai tulee oleen, kun likka on päikyssä ja minä olen päikyssä töissä. Tänäänkin kyllä olin menossa ihan töihin, mutta hoitaja vähän tuumasi, että olisi parempi levätä. Ja eihän se kai mihinkään lähdekään ilman lepoa. Likka saa olla päikyssä tän saikun aikana aamupalasta välipalaan. Ei oikein hoitajan määräämä lepo täyty, jos juoksen tuo termiitin perässä täällä... Ja pääseepä päikyssä ulkoilemaankin.

Kyllähän tämä neiti parhaimmillaan malttaa leikkiä ihan itsekseenkin. Tyyli on vapaa! :D

Tosin tuo neiti oli eilen illalla tosi känkkäränkkä ja mietin jo onko silläkin kuumetta... Ei ollut kuitenkaan, mutta huonolla tuulella oli ja kiehnäsi sylissä. Yksi kulmahammas (kai se on kulmahammas? :D) on kyllä tuloillaan ja voihan se olla, että muitakin on lähellä puhkeemista... Muutama yönä olen joutunut käymään vähän silittelemässä ja laittamassa peittoa paremmin, kun on itkua tihrustettu.

Nyt kaivaudun sohvan pohjalle ja laitan ensin eiliseltä tallennetun uuden Bones-jakson pyörimään ja sen jälkeen uppoudun Netflixiin!

"Onko mitään söpömpää?"

Niin... Onko mitään söpömpää kuin isossa ja muhkeassa talvihaalarissa kädet levällään lyllertävä pieni ihmislapsi? En usko että on.

Tätä mieheni ihmetteli tänään, kun pääsimme mummula/vaarila-reissulta kotipihaan ja tyttö tahtoi keinumaan. "Kiikkaa" sanoo neiti ja lähtee taapertamaan kohti keinua. Ja ai että miten harmittaa, ettei teille ole tähän kohtaan kuvituskuvaa, sillä jäätiin molemmat ihmettelemaan hetkeksi kuinka söpö voi lapsi olla. <3

Illalla onneksi se huvi sitten muuttui, kun 45 minuutin päiväunet kostautui ja välillä mikään ei meinannut neidin mielestä olla hyvin. Tai oikeastaan enemmän asiat tais likan mielestä olla huonosti kuin hyvin. Ja sitten tietty väsyneenä ja kiukkusena vielä sattui kaikenmaailman pikkuhaavereitakin koko ajan. Lisäksi sellaisiin muksauksiin mitkä normaalisti kuitattaisiin vain sanomalla "oho", liittyi tänään kunnon ääninäyte ja dramaattinen syliin syöksyminen. Noooh, onhan se tavallaan hellyttävääkin. Tavallaan. ;)

Verhon takaa vauhtia ja juosten pois. :D

Ehdittiin me kuitenkin juosta jälleen verhon takaa nauraen, ajaa mopolla ja kutitella ja pussailla toinen toisiamme. Rauhalliset koti-illat on aika pop! Varsinkin nyt, kun on monta viikonloppua joulukuulta asti ollut menoa ja melskettä ja tietty joulu ja uusi vuosikin. Ja tunnetusti ne viikonloput alkaa taas pikku hiljaa kevättä kohti mentäessä täyttyä.

Täytyy kyllä sanoa, että olisipa vakituinen työpaikka ja pystyisipä tekemään lyhyempää viikkoa esim. 3-4 päiväisenä, niin ei tuntuisi tämä elämä niin pirun hektiseltä. Tosin, ehkä näistä pienistä rauhan hetkistä sitten nauttii eri tavalla... Tai ainakin se on hyvä katsantakanta. ;)

Kuumeen potemista äitin ja isin sängyllä

P.S. likka ei ainakaan tänä iltana kiukuttelua lukuunottamatta vaikuttanut yhtään kuumeiselta, joten en edes mitannut lämpöä. Jospas olisi selvitty näin vähällä (vai oliko tää nyt virhe mennä sanomaan näin?). :P

P.P.S. Pakko vielä näyttää kuinka ylisöpöt leggarit ostin likalle facen kirpparilta :D

Missä meidän perhe on pirun taitava?

Ollaan aina sairaana sillon, kun jotain pitäis tapahtua. Puuh...

Viime keväänä, kun piti olla mun synttärit, tulin itse tosi kipeäksi ja juhlia siirrettiin kahdella viikolla. Miehen synttärit meinasi siirtyä, kun likalla oli enterorokko ja märkärupi. Juhlat kuitenkin pidettiin, mutta lapsivieraat jäivät kotiin, koska pientä tartuntavaaraa kuitenkin vielä oli. Seuraavaksi oli vaarassa meidän Himoksen viikonloppureissu pari viikkoa sitten, kun olin itse kovassa kuumeessa ja kipeässä nielutulehduksessa. Luojan kiitos, pääsimme lähtemään ja viikonloppu oli onnistunut.

Nyt sitten... Olemme miehen kanssa pitkästä aikaa menossa Tapparan peliin tänään ja kas, likalle nousi eilen kuume. Jes! Mummun ja vaarin oli tarkoitus hakea neiti päikystä ja lähteä sitten mummilaan, johon me sitten myös menisimme pelin jälkeen ja lähtisimme lauantaina takaisin kotiin. Liput on nyt kuitenkin ostettu, eikä likalla nyt toistaiseksi ole muuta kuin kuumetta jonkin verran. Muuten on ihan hyvässä vireessä. Minä jäin sitten likan kanssa tänään potemaan kotiin ja mummu ja vaari hakee neidin täältä kotoa ja me olemme edelleen menossa peliin.

Tulihan tossa jo vähän kieriskeltyä paskaäiskä-fiiliksissä, mutta... Tarkoitus on kuitenkin lähteä ja neiti kuitenkin on paljon ollut mummun ja vaarin kanssa, ettei mihinkään "outoon" paikkaan lykätä hoitoon. Juuri silloin kuun alussa, kun olin korkeassa kuumeessa ja mieskin iltavuorossa töissä, niin likka oli mummulassa yökylässä. Automatkat nyt tietysti tuonne mummulaan tulee, mutta muuten hän voi olla siellä ihan samalla tavalla kuin kotonakin ja mekin menemme sinne sitten perästä päin.

Nimenomaan tähän tämän päiväiseen peliin olen erityisesti tahtonut, koska kyseessä on hyväntekeväisyyspeli, jossa saa heittää pehmolelut jäälle Tapparan ekan maalin jälkeen. Yhteistyökumppanit ovat saaneet lähteä mukaan ja jokaisesta jäälle heitetystä pehmosta he lahjoittavat tietyn määrän rahaa Sylva ry:lle, joka auttaa syöpäsairaita lapsia ja heidän perheitään! Me ollaan niin mukana tässä, pehmolelut on jo valmiina.

Nii, paitsi mullakin on vähän omituinen olo ja pelkään, että tuun itekin kipeeks. Äh, on tää vaan ihanaa! Just eilen töissä yksi poika alkoi vähän ripuloida ja tuntuu, että sitä haisee kakalle koko loppupäivän, kun on pesuhommissa töissä. Yh.

Että ihanaa viikonloppua vaan kaikille! :D

Kuka minä olen? Kuka on Nellis?

Kuka tätä blogia oikein pitää pystyssä?

Tällainen 27-vuotias (ah, täytän tänä vuonna 28 ja alan potea kohta ikäkriisiä!) nuori nainen, äiti, vaimo. Vai saako vielä sanoa, että nuori nainen? Olenko jo vaan aikuinen? Vai muututaanko me hei ikinä aikuisiksi? :D Noniin... Hyvin lähtee käyntiin tämä! Nimimerkkini tulee itseasiassa yhden vanhempieni kissan mukaan. Asuin vielä "kotona", kun kissa haettiin ja minä valitsin sen, että melkeinpä minun kissani koko katti. :D

Käytä hääpukuasi -päivä 15.1.2016

Olin vain 16-vuotias, kun monen sattuman kautta päädyin istumaan iltaa nykyisen aviomieheni luokse. Ja siitä se sitten lähti. Tuon viikonlopun jälkeen vietimme kaikki viikonloput yhdessä (olin juuri muuttanut lukioon toiselle paikkakunnalle), seuraavan kesän ja siitä eteenpäin myös niin paljon arkipäiviä kuin mahdollista. Mies lähti armeijaan ja sinä aikana muutimme myös samaan asuntoon, miehen 30,5 neliöiseen yksiöön. Se oli hienoa aikaa se! Ikkuna ei aina pysynyt kiinni, joten joskus kämpässä oli talvella +4, kun menin kotiin. :D

Silti niitä aikoja muistelee lämmöllä. Se oli erilaista. En osaa edes selittää miten. Mutta olihan siinä ajassa tiettyä taikaa. ;) Ja on siinä vieläkin taikaa, välillä sitä vain etsitään pyykkikasojen ja kakkavaippojen takaa. :D

Teinikihlauduimme vuonna 2006 minun ollessa vielä juuri ja juuri 17 vuotta ja mies oli 19. Naimisiin menimme kesällä 2011, kun olin saanut miehen vakuuteltua, että rahamme riittävät siihen. :D Mies kun ei halunnut, että täytyy turhaan pihistellä, juhlissa tai normaalissa arjessa. No kyllähän se raha riitti, kun osti opintolainalla sormukset. :D Tuo päivä on edelleenkin elämäni paras ja voisin elää sen koska tahansa uudestaan!

Sitten minun vauvakuumeeni alkoi kasvaa päivä päivältä ja kesällä 2013 jätimme ehkäisyn pois. Tulin heti raskaaksi, mutta sain melkein heti keskenmenon. Syksyllä tein jälleen positiivisen testin, mutta taas tuloksena oli keskenmeno melko aikaisilla viikoilla. Se oli tosi rankkaa ja mietin jo, että otetaan taukoa koko hommasta. Sitten kuitenkin kun sitä vähiten odotti, niin positiivista raskaustestiä sitä taas tuijoteltiin. Tällä kertaa pieni ihmisenalku pysyi kyydissä ja syyskuussa 2014 meille tupsahti pieni uskomaton ihme, meidän rakas tytär! <3

Menkööt vielä tällainen pikkunen vauvakuvakin meitin likasta! ;)

Onhan se elämä muuttunut nyt lapsiperhearkea eläessä. En kuitenkaan koe, että me olemme mieheni kanssa ihmisinä juuri muuttuneet. Nyt vain mennään lapsen ehdoilla. Edelleen kyläilemme, juhlimme, vietämme koti-iltoja, käymme kaupoilla yms. Koen, että olen edelleen minä itse, nyt vain saan jakaa rakkautta miehen ja lemmikkien lisäksi tuolle uskomattoman ihanalle tytölle. Ja rakkauttahan riittää... Välillä niin, että meinaa pakahtua!

Olemme vanhempina sellaisia "maalaisjärki edelle" -tyyppisiä. Itse olen koulutukseltani sosionomi ja olen työkseni lastentarhanopettaja, joten joskus ammattiminä ja äitiminä hiukan taistelee keskenään. Koen, että minulla on täydelliset valmiudet kasvattaa lapsestani sellainen, joka pärjää tässä yhteiskunnassa. Ja olenpas joskus vähän taipuvainen perfektionismiinkin, joka meinaa joskus tarttua myös kasvatukseeni etenkin kotona. En kuitenkaan ota paineita, koska toinen ääripää minussa on "mennään siitä mistä aita on matalin". ;)

Huh, mikä romaani! Täytyy myöntää, että tykkään puhua itsestäni ja omasta elämästäni ja perheestäni. :D Ehkäpä tämä tällaisena jonkintyyppisenä referointina nyt toimii meidän elämästä ja toimittaa sellaista esittelypostauksen roolia.

Vielä kerran, tervetuloa!

P.S. Jos tunnistat minut, niin olethan ystävällinen ja vinkkaat minulle siitä! :)

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat!

Heeei... Ihanaa, että olet löytänyt blogini ääreen! :) Aiemmin olen pitänyt pitkän aikaa Vauvakuumeesta ponnistaen -blogia. Se alkoi kuitenkin tuntui omaan makuuni jo sellaiselta sillisalaatilta, ettei sen jatkaminen tuntunut mielekkäältä. Edellinen blogi palveli täydellisesti aikansa ja oli minulle todellinen henkireikä raskautta yrittäessa, odotusaikana sekä pikkuvauva-aikana. Kiitos kaikille sitä aikaa kanssani eläneille.

Nyt on kuitenkin aika suunnata katse ja ajatukset tähän uuteen blogiin. Teema jatkuu käytännössä aivan samana ja kerron kaunistelematta ja totuudenmukaisesti omia tuntemuksiani. Aiheet pyörivät perhe-elämän ja ihanan tyttäremme ympärillä. Olet tervetullut seuraamaan meidän maailmaa, kasvavan taaperon kanssa touhuilua ja kasvamista lapsiperheeksi päivä päivältä enemmän. 

Olen saavuttanut elämässäni niin monta sellaista asiaa, joita olen aina toivonut. Omakotitalo, oma piha, ihana aviomies, pieni tyttömme, lemmikkejä (tällä hetkellä "vain" koira) ja ympärillä ihmisiä, jotka välittävät meistä ja ovat meille tärkeitä. Se ei silti tarkoita, etteikö välillä olisi vastoinkäymisiäkin, onneksi niistä on helpompi selviytyä tältä pohjalta.

Lähitulevaisuudessa lisää! Nyt yritän suunnata kohti sänkyä, olen keikkunut ihan liian myöhään pystyssä tämän uuden blogin kanssa puuhastellessani. ;)

Minä ja pikku riiviömme! <3

Psst... Tämä tulee olemaan ainoa kasvokuva, jonka tyttärestäni jaan. En myöskään ole aiemmin blogannut omalla kuvallani, joten tämä on ihan uuden aikakauden alku. ;)

Ja vielä kerran: Tervetuloa, juuri sinä ihana lukija! <3