Minä itte -vaihe!

Veikkaanpa, että tätä vaihetta vielä kestääkin sitten tovin... Ja onhan sitä ollut jo kovasti nähtävissäkin, mutta nyt selvästi tahdotaan tehdä kaikki itse! Ja jos ei saa, niin vastarintakin on toisinaan melkoista... noh... suurta draamaa. ;)

Tämä korostuu erityisesti siinä, että isi ei kauheasti jaksaisi odotella, luovia tai kuluttaa aikaa erilaisiin hoitotoimenpiteisiin kuten vaipan tai vaatteiden vaihtoon. Se johtaa siihen, että jos tuon neitin vain kaappaa syliinsä ja lähtee "toimimaan", niin edessä on jonkinasteista vastarintaa. :D Halutaan mennä itse joka paikkaan, yritetään pukea itse, haetaan ja viedään iltasatukirjat hyllyyn itse, vedetään peittokin päälle ihan itse. Aiemmin, jos neitiä yritti saada kävelemään ulkona, niin se veti usein jalat ihan löysäksi makarooniksi. Nykyään tahtoisi kovasti kävellä itse. Nyt vain meidän piha on siinä kunnossa (pirun liukas ja täynnä jättimäisiä lätäkköjä), ettei se oikein onnistu.

On se vaikeaa välillä kävellä näillä pikkujaloilla!

Kyllähän tuo isikin on jo alkanut oppia, että likalle täytyy kertoa mitä seuraavaksi tapahtuu ja antaa sitten päättää haluaako neiti tehdä asian itse. Minä olen sellainen, että mitään härväystä en jaksa yhtään ja jos jokin asia ei ala tapahtua pienen ajan päästä siitä, kun pyydän, niin sitten mahdollisuus menee. Minulla on tapana sanoa likalle jotakin tähän suuntaan: "Nyt saat valita, että tuletko itse tänne sohvalle pukemaan vai hakeeko äiti sinut tänne". Ja käytän tuota niin kotona kuin töissäkin ja usein se toimiikin (varsinkin töissä) hyvin. En oikein ole vielä varma kuinka paljon tuo likka ymmärtää, mutta opetellaan, opetellaan...

Toisinaan myös se draama mitä jostakin pikkujutusta seuraa on melkoista! Heittäydytään suuri eleisesti lattialle ja huudetaan. Sitten jos silmiin osuukin jotakin kiinnostavampaa, niin kiukku loppuu kuin seinään ja aletaan touhuta muuta. Joskus tosin sitten huomataan, että äitihän tuossa vielä tarkkailee ja kokeillaan vielä vähän vääntää itkua ja kiukkua. :D Niin kuin tässä yksi päivä likka heittäytyi maahan huutamaan ja ehti kiukuta siinä ehkä 5 sekuntia, kun yhtäkkiä huomasi jonkun pikkuroskan lattialla. Huuto loppui kuin seinään ja nappas roskan ja (yllätysyllätys) laitto sen suuhunsa. Nousi istumaan ja vilkaisi mua ja sitten väänsi taas naamansa nyttyrälle ja yritti vähän tihrustella itkua. ;)

Ääää, miks aina ei saa mitä haluaa?

Ja hei P.S. Oon TAAS kipeänä. Neiti oksensi lauantaina aamupäivällä, minä sunnuntain ja maanantain välisen yön ja samalla tämä yli kuukauden kestänyt lenssu kehkeytyi sitten tulehdukseksi, nosti kuumeen ja poskiontelontulehduksen. Nyt vihdoin antibioottikuuri päällä ja toivoa parantumisesta näköpiirissä! Yäh, vihaan yrjötautia!