sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vaaleanpunaista hattaraa ystävän babyshowereilla!

Ah, miten mun mieleni onkaan tehnyt blogata tästä aiheesta jo monta päivää, mutta on täytynyt malttaa, ettei yllätysmomenttia menetetty. Pidimme ihanalle ystävälleni vauvakutsut lauantaina! Koko homma oli hänelle täysin yllätys ja kutsut pysyivät salassa. Meillä kävi whattsapp-ryhmässä kova kuhina, kun suunniteltiin ja mietittiin. Ystäväni sisko toimi "pääpiruna" ja keksi kuinka homma toteutetaan!


Täytyyhän sitä nyt babyshowereilla vaippaviiri olla! :D
Kutsut pidettiin juurikin ystäväni siskon luona ja me saavuttiin likan kanssa paikalle jo hyvissä ajoin. Koristeltiin, laitettiin herkkuja esille, naurettiin ja jännitettiin. Ystäväni siskon mies lähti hakemaan juhlakalua kotoaan ja auto oli tietysti asianmukaisesti koristeltu. Me odoteltiin sitten skumpan kanssa, että päästään kilistelemään. Eipä ollut ystäväni arvannut mitään ja kotoa noudettaessa ei edes ilmeitä meinannut ensin saada videokameralle. Miehensä joutuikin selittämään  kameralle, kuinka juhlakalu nyt sattui olemaan vaatteiden vaihdossa ja oikeastaan kokonaan ilman housuja. :D


Suunniteltua ohjelmaa ei turhan paljoa tarvittu, kun paikalla oli meidän kaikkien aikuisten lisäksi yhteensä viisi lasta ikähaitariltaan 0-2 vuotta. Nuorimmat syntyneet vasta viime joulukuussa ja vanhin naperoista täyttää 2 vuotta keväällä. Ja yhtä akkalaumaa oltiin kaikki eli koko juhlaväki naispuolisia käkättäjiä. :D

Likan mielestä imetystyynyllä oli yksi suuri ylellinen pötköttelypaikka.
Tällasia upeita leluja meillä ei kotona olekaan. Neiti oli innoissaan! :)
Juttua, naurua ja touhua siis riitti. Olin ainoa kaveri porukassa, muut olivat perhettä. Onneksi porukka oli enemmän ja vähemmän tuttua ennestään ja joukkoon sujahti mukavasti sisään. Odotin ihan mielettömän kauan näitä kekkereitä ja yllätysjuhlat on ehkä muutenkin parasta mitä voi olla. Parasta on nähdä kuinka mielissään juhlakalu on ja siitä tulee itsekin niin hyvälle tuulelle, kun saa ilahduttaa toista!

Ja hei... vauvat oli kyllä mielettömän söpöjä, mutta eipä kyllä itsellä vielä vauvakuume nostanut päätään. ;)

Tällaisia herkkusia tuli väsättyä perjantai-iltana!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti