Apua... Mistä tällanen tunne tulee?

Siis oikeesti! Apua! Musta tuntuu, että mulla on vähän vauvakuume! o.O

Ei ole montaa viikkoa, kun sanoin, ettei todellakaan ole vauvakuume. Ja täytyy siis myöntää, ettei tässä vielä olla sellasella pähkähullulla tasolla ollenkaan! :D Eli kyse on sellasesta pienestä ajatuksesta, joka pyörii päässä. Sitten tulen noin 5 sekunnissa järkiini ja tajuan, että ei todellakaan! Ehkä tää on joku sisäinen kello, joka tikittää, koska ihan järjelläni kyllä ymmärrän, että mun pää ei vaan kestäisi. Todella monella tutulla on lapsissa se kahden vuoden ikäero (johon me jo oltaiskin myöhässä, jos sellaista oltais mielitty) ja en kyllä millään jaksaisi ajatella, että kohta lähdettäis taas sieltä puklataan-koliikki itketään-valvotaan keskellä yötä-ressataan imetystä -vaiheesta liikkeelle!

Katsokaa nyt tätä söpöläistä n. 2kk iässä! <3

Olen kyllä myös melkoisen vähän perfektionisti ja haluan keskittyä nyt tähän yhteen lapseen. Kyllähän tässä ajatellaan niitä omia hermoja ja sen kautta tietysti myös lasta. Mää en ole oikeastaan ikinä ajatellut tekeväni lapsia pienellä ikäerolla. Mies ei oikeastaan edes tiedä haluaako lisää lapsia. On siis aika hassua, että sieltä vauvakuume kuitenkin kurkistelee nurkan takaa. Noh, ei tässä todellakaan olla ryhtymässä tuumasta toimeen. Osasyy tosiaan näihin ajatuksiin saattaa olla sekin, että ympärillä tosi moni ystävä ja tuttu on raskaana tai juuri saanut vauvan!

Ja mielipiteitä kyllä riittää ja aina joku on jotakin mieltä ikäerosta. Nyt oon kyllä jo oppinut päästään ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai ainakin suunnilleen... Kyllähän se aina vähän kolhasee, kun joku vähän kauhistuu, että ei tehdä heti perään toista. "Semmonen ja semmonen ikäero aiheuttaa sitä ja tätä ja tota ja tämä ja tämä on parempi". Blaah, on nää kaikki kuultu kyllä.

Yäh se alkuraskaudenkin pahoinvointi! Yök! Heti helpotti ne kuumeet. :D