maanantai 21. maaliskuuta 2016

Tällainen aloitus tälle viikolle.

Meillä ei ollut tänään ihan paras aloitus päivälle päikyssä...

Päästiin paikalle, niin kaikki aikuiset olivat outoja meille. Tai en tiedä olisiko mun pitänyt joku tuntea. Olikohan joku kuitenkin samasta talosta, tosin tiesin myös, ettei likkaa kiinnosta tällaset pikkuseikat. Turha on neitiä yrittää saada oudon hoitajan syliin itkemättä, joten keksin napata hänelle mielenkiintoisen lelun lelukopasta. Likka istui tyytyväisenä lattialle touhuaan, mutta toinen lapsi tuli viemään lelua. Sain vielä luovittua tilanteen, mutta tämä toinen lapsi tuli uudestaan viemään lelua meidän jo valmiiksi edeltävästä tilanteesta hiileentuneeltä tytöltä. Toinen lapsi sai lelun lapseltani ja meidän tyttö tuli itkien mun syliini.

Joo, tällasia tilanteita sattuu päiväkodissa harva se päivä, kyllähän minä sen tiedän. Mutta mua pöyristytti, ettei yksikään hoitaja tehnyt asialle mitään. Olisin ymmärtänyt, jos olisi ollut kiirettä, mutta tilanne oli ihan rauhallinen muuten. Siinä vaiheessa, kun neiti on sitten harmitusmielellä, niin turha enää yrittää korjata tilannetta. Sitten alettiin houkutteleen meidän neitiä muihin puuhiin ja vähän toruttiin tätä toista lasta. Mutta tilanne meni jo ja meidän likalla oli iso harmi. Ikävintä oli se, että se sattui juuri tähän hetkeen, kun on kriittistä saada neiti tyytyväisenä päästään äitistä irti. Yleensä se sujuukin ongelmitta.

Noh, meidän aamun pelasti nyt se, että yksi tuttu hoitaja putkahti ovesta ja meidän neitikin sitten ilahtui tästä. Pääsi turvallisen aikuisen syliin minun sylistäni ja jäi päiväkotiin ilman suurta murhetta. Äh, ehkä mää otan näitä tilanteita jotenkin liikaa itteeni, kun itsekin teen samaa työtä. Samalla tavalla olin kaupan kassalla työskennellessäni (ja itse asiassa edelleen) aika kriittinen siitä, millaista asiakaspalvelua sain.

Iloisempiin asioihin siirtyäkseni! Meillä oli tosi kiva ja rentouttava viikonloppu! Käytiin neidin serkkupoikien nimpparikahveilla ja miehen veli tuli meille istumaan iltaa. Vähän ulkoiltiin, herkuteltiin ja oltiin vaan. Menoa täynnä olleiden viikonloppujen jälkeen tää olisi todella ihanaa vaihtelua. Ah, pääsiäista odotellessa ja pitempää vapaata! :)

Pienen ihmisen jäljet lumessa! <3

5 kommenttia:

  1. No ei se oo ihme, että tytölle iski harmi. Kuka nyt täysin vieraan hoiviin haluais jäädä ja sitten vielä toinen muksu vie lelun, höh :/ Onneksi lopulta pääsi tutun hoitajan luo. Miten setvitte työpaikallasi vastaavia tilanteita (lelujen varastaminen toiselta)? Puututaanko asiaan aina vai opetteleeko lapset myös itse selvittämään tilanteita?

    Meillä noita lelujen varastamisia on jatkuvasti, mutta se nyt tuskin on yllätys. Likka vie yleensä veljeltään ja tokihan siinä tulee lähes poikkeuksetta itkut ainakin jollekin. Joko pojalle (useimmiten) tai likalle, kun häntä torutaan. Aina ei tilanteita toki ehdi näkemään tai niihin puuttumaan. Sitten pitää vaan antaa setviä välit keskenänsä, mutta se olis helpompaa jos molemmat olis tasaväkisiä eikä niin että aina toinen on se pomo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on vaikeita tilanteita kyllä. Mutta kyllä niihin tosiaan pyritään puuttumaan. Aina tietysti ei ole silmiä selässä monen lapsen kanssa. Vähän isommat lapset ehkä voi jo pyrkiä hoitamaan asioita keskenäänkin. Mutta se vähä mitä olen ollut esim. työharjoittelussa eskarissa, niin vaikeaa on. ;)

      Mutta siis, joskus tietysti voi seurailla ensin, jos näkee alusta asti, että nyt on jotain tapahtumassa. Toisaalta sit täytyis aina huomioida, jos toinen osapuoli on sellainen hiljaisempi ja vetäytyvämpi, ettei hän aina vaan kiltisti anna periksi vain, koska ei uskalla pistää hanttiin. Ja pyritään tietty pienillekin lapsille opettaan alusta asti miksi, vaikka he eivät kehityksensä puolesta vielä pysty asiaa ihan ymmärtämään: "huomasitko, kun kaverille tuli nyt paha mieli, kun otit lelun kädestä. Kaveri tuli surulliseksi. Annahan lelu takaisin ja anna hali, niin kaikille tulee taas parempi mieli."

      Poista
    2. Vaikeita tilanteita! Kyllä minäkin pyrin siis asiaan puuttumaan, mutta jos en näe tilannetta eli en tiedä varmaksi kumpi varasti toiselta, en voi oikein suorittaa torumisiakaan :D Veikka jää tosiaan yleensä siskon jalkoihin. Kyllä hän yrittää esim. juosta karkuun lelun kanssa tai huutaa lelusta kiinni pitäen (ei siis ole vain hissukseen vetäytyvä), mutta SILTI likka vie yleensä voiton. No, onneksi myös yhteisiä kivoja leikkejä on :p

      Poista
    3. Kyllä sitä tosiaan välillä repii hiuksiaan tällaisissa tilanteissa ja kuten sanoit, onneks on ihaniakin leikkejä sitten vastapainoksi. Tuo meidän aamuinen tilanne pk:ssa oli tosi vaikee mulle ehkä siksikin, että mulla oli selkeä näkemys miten työntekijän olisi pitänyt toimia, mutta olin itse vanhemman roolissa. On välillä aika haastavaakin miettiä ammatti/vanhempirooleja ja yrittää vähän pitää niitä erillään. ;)

      Poista
    4. Uskon, että se on hankalaa! Itse ravintolatyöntekijänä koen lähes ahdistavaksi käydä jossain syömässä, kun kyttäilen, miten siellä toimitaan :D Eikä kyseessä ole edes mitkään supertärkeät jutut, toisin kuin sinulla, kun kyseessä on oma lapsi.

      Poista