maanantai 29. helmikuuta 2016

Meidän iltahulinat!

Päätin ryhtyä kertomaan meidän neidin iltatouhuiluista Elämän pienet ihmeet -blogin S Koon innoittamana. Jokaisessa perheessä on varmasti niin erilaisia tapoja ja tyylejä asiat hoitaa ja onhan se totta, että on mielenkiintoista aina kurkistaa toisen perheen käytäntöihin. Vähän sellanen tilanne, että pääsisi kärpäseksi kattoon. ;)

Meidän iltatouhun alkaa vähän päivästä riippuen jossain vaiheessa iltaseitsemän jälkeen. Iltapala on se ensimmäinen vaihe. Meillä pääsääntöisesti syödään iltapalaksi maustamatonta jogurttia tai bulgarianjogurttia Piltin hedelmäsoseella. Nyt on myös pitkästä aikaa taas Weetabixitkin alkaneet kiinnostaa ja niitä murennetaan sörsselin päälle! Likka pääsääntöisesti kaapii tarkasti joka nurkan kupistaan ja toisinaan pyytää myös "llsssää". Tässä tosin saa olla tarkkana, koska joskus kun antaa lisää sapuskaa, niin kippo työnnetäänkin pois ja sanotaan "ei". Banaani on lisäksi neidin suurta herkkua ja sitä tuo haluaisi jokaisen ruuan päätteeksi. Joskus otetaan vähän leipää. Ja maidolla huuhdellaan!

Sitten voi vielä puuhailla. Usein luetaan kirjaa tai tehdään palapelejä sohvalla. Neidillä on muutama nuppipalapeli, jotka ovat ihan hittejä ja niitä tehdään innolla. Tuppaa vain olemaan välillä niin pirun tarkkaa kuinka sitä peliä äitin kuuluisi pidellä ja miten arvon neiti haluaa palaset asetella. :D Saattaa likka myös innostua tässä vaiheessa ihan kasaamana legojakin tai muuta vastaavaa, mutta sellasta mahdotonta riehumista yritetään vältellä.


Lähempänä kahdeksaa (tai viikonloppusin tarkoituksella lipsutaan ajasta) mennään vessaan pisulle ja pissa useimmiten pyttyyn tai pottaan tuleekin. Nykyään likka haluaa myös pyyhkiä itse. Tarkoittaa siis, että yhdellä paperilla sohaisee sinne päin ja tiputtaa sitten paperin pyttyyn. :D On tainnut vähän päiväkodissa ottaa mallia. ;) Olkkarin sohvalla sitten rasvaillaan (neiti sanoo "vasvaa") jalat, kädet, selkä ja posket ja likka tyytyväisenä levittelee myös. Toooisinaan sitä "vasvaa" nautitaan myös sisäisesti. :D Sitten hypätään yökkäriin ja mennään vessaan vielä hammaspesulle. Äiti (tai isi) saa ensin hienosti harjata ja sitten likka harjailee vähän itse (tai "isse" kuten neiti nykyään kaiken haluaa toimittaa).

Lopulta mennään antamaan isille pusut ja halit. Päivästä riippuen isi saa 1-3 pusua ja 1-3 halia. Alkuun oli tarkka kaava, että 1 pusu ja sitten 1 hali. Sitten loppuun tuli toinen pusu mukaan ja lopulta toinen halikin ja homma lähti vähän pursuamaan. Nykyään joskus pusuhalit on nopeat ja toisinaan otetaan pitkällä kaavalla. Lopuksi isille heilutetaan ja lähdetään kipuamaan yläkertaan omaan huoneeseen. Sellaisina iltoina (kuten tänään) kun isi on myöhään töissä, saatetaan joskus soittaa videopuhelu ja neiti saa vilkuttaa isille sitä kautta!

Omassa huoneessaan neiti valitsee itselleen 2 kirjaa, jotka luetaan nojatuolissa. Toinen kirja on AINA äitiyspakkauksessa tullut kovakantinen lorukirja. Äiti on vaan mielivaltaisesti valinnut, mitkä lorut sieltä luetaan. :D Toinen kirja on sitten joku ihan tarinamuotoinen. Kirjahyllyssä on paljon minun vanhoja lasten parhaat kirjat -kerhon kirjoja, jonkin verran Tammen kultaisia kirjoja ja joitakin muitakin seassa. Alkuun likka halusi vain kääntää sivua koko ajan ja jouduin kauhealla vauhdilla soveltamaan, että saatiin jotain tolkkua niihin satuihin. Nykyään neiti malttaa nuo lyhyehköt tarinat, jossa on paljon kuvia, kuunnella rauhallisesti.

Lopuksi viedään yhdessä kirjat hyllyyn, otetaan vielä nokkamukista huikat vettä ja sitten syöksytään äitin syliin. Mulla on tapana laulaa sininen uni -laulun viimeinen säkeistö siinä tytön ollessa mun sylissäni. <3 Sitten likka omaan pinnasänkyyn. Vielä about viikko sitten neiti laittoi kiltistä pään tyynyyn, veti itse peiton päälleen, otti unikisunsa kainaloon ja jäi pusun ja hyvän yön toivotusten jälkeen kiltisti nukkumaan. Nyt viime iltoina likka ei halua enää laittaa päätään tyynyyn (tai laittaa, mutta nousee melkein heti) ja saattaa alkaa hokemaan "eieiei", kun yritän laittaa peittoa päälle. Joskus neiti jääkin sitten istumaan. Minä toivotan "kauniita unia, nähdään aamulla" ja annan pusun ja vilkutan.

Äitin ja isin sänky kiinnostaa
Aiemmin likka myös on nukahtanut itsekseen, mutta nyt on useasti joutunut käymään muutaman kerran, kun tuleekin itku ja itkuhälyttimestä alkaa kuuluun "äitiiiiäitiiiiäitiiii". Tuntuu, että neiti on alkanut tajuamaan, että äiti, isi ja koira (eli likalle "oki", kun oikea nimi on Roki) on täällä alakerrassa eri paikassa kuin hän. Sen takia olenkin yrittänyt laulella ja helliä tyttöä siinä sylissä ja lukea sen sadunkin ihan rauhassa. Katsotaan kuinka vaikeaa tästä vielä tulee. Täytyypä tosin todeta, että juuri tänä iltana neiti nukahti nopeasti itsekseen vaikka jäikin istumaan sänkyyn minun lähtiessäni huoneesta.

Sellaiset meiningit meillä. Tästä tulikin melkosen pitkä selostus vaikka ajattelin, että nopeastihan tämä on käyty läpi. Täytyy myöntää, että välillä on alkanut äitiä vähän kirpaseen, kun neiti täytyy viedä yksikseen yläkertaan nukkumaan. Joskus yläkerrassa vielä osoittelee ovelle päin ja kyselee "issii", "Okkii". Julma totuus on kuitenkin se, että me kaikki nukutaan paremmin näin ja äiti ja isi on edes vähän virkeämpinä aamulla. Tosin neiti on alkanut herätä nyt jo about klo 6.30 entisen klo 8 sijaan, mutta sehän on jo eri tarina se.

P.S. Kyllähän sitä myös pikkasen miettii, että mitä ihmettä muut ajattelee, kun noi tolla tavalla "eristää" lapsensa eri paikkaan nukkumaan. Ymmärrän kyllä, että kaikki on erilaisia, mutta tuntuu silti joskus vähän julmalta vaikka ymmärrän meidän perheen tarpeet ja tunnen oman lapseni ja perheeni parhaiten. Eikä se kenellekään edes kuulu, vaikka tietty huutelenkin tällain julkisesti asioistani. :D Noh, ehkä joku tajusi tän lopunkin pointin... ;)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vaaleanpunaista hattaraa ystävän babyshowereilla!

Ah, miten mun mieleni onkaan tehnyt blogata tästä aiheesta jo monta päivää, mutta on täytynyt malttaa, ettei yllätysmomenttia menetetty. Pidimme ihanalle ystävälleni vauvakutsut lauantaina! Koko homma oli hänelle täysin yllätys ja kutsut pysyivät salassa. Meillä kävi whattsapp-ryhmässä kova kuhina, kun suunniteltiin ja mietittiin. Ystäväni sisko toimi "pääpiruna" ja keksi kuinka homma toteutetaan!


Täytyyhän sitä nyt babyshowereilla vaippaviiri olla! :D
Kutsut pidettiin juurikin ystäväni siskon luona ja me saavuttiin likan kanssa paikalle jo hyvissä ajoin. Koristeltiin, laitettiin herkkuja esille, naurettiin ja jännitettiin. Ystäväni siskon mies lähti hakemaan juhlakalua kotoaan ja auto oli tietysti asianmukaisesti koristeltu. Me odoteltiin sitten skumpan kanssa, että päästään kilistelemään. Eipä ollut ystäväni arvannut mitään ja kotoa noudettaessa ei edes ilmeitä meinannut ensin saada videokameralle. Miehensä joutuikin selittämään  kameralle, kuinka juhlakalu nyt sattui olemaan vaatteiden vaihdossa ja oikeastaan kokonaan ilman housuja. :D


Suunniteltua ohjelmaa ei turhan paljoa tarvittu, kun paikalla oli meidän kaikkien aikuisten lisäksi yhteensä viisi lasta ikähaitariltaan 0-2 vuotta. Nuorimmat syntyneet vasta viime joulukuussa ja vanhin naperoista täyttää 2 vuotta keväällä. Ja yhtä akkalaumaa oltiin kaikki eli koko juhlaväki naispuolisia käkättäjiä. :D

Likan mielestä imetystyynyllä oli yksi suuri ylellinen pötköttelypaikka.
Tällasia upeita leluja meillä ei kotona olekaan. Neiti oli innoissaan! :)
Juttua, naurua ja touhua siis riitti. Olin ainoa kaveri porukassa, muut olivat perhettä. Onneksi porukka oli enemmän ja vähemmän tuttua ennestään ja joukkoon sujahti mukavasti sisään. Odotin ihan mielettömän kauan näitä kekkereitä ja yllätysjuhlat on ehkä muutenkin parasta mitä voi olla. Parasta on nähdä kuinka mielissään juhlakalu on ja siitä tulee itsekin niin hyvälle tuulelle, kun saa ilahduttaa toista!

Ja hei... vauvat oli kyllä mielettömän söpöjä, mutta eipä kyllä itsellä vielä vauvakuume nostanut päätään. ;)

Tällaisia herkkusia tuli väsättyä perjantai-iltana!



perjantai 19. helmikuuta 2016

Kun isi tuli kotiin...

Mun sydän suli. <3

Meidän likka on viimeksi nähnyt isin keskiviikkona aamulla. Tänään valvottiin sitten vähän pitempään neidin kanssa ja isi vähän livisti töistä etukäteen, että ehtivät vähän moikkaamaan toisiaan ennen nukkumaan menoa.

Ensin mentiin katsomaan, että kuka tulee ovesta. Sitten isi pyysi halia ja silloin iski ujo piimä. Likka tuli mun jalkoihini. Kysyin missä isin nenä on ja likka lähti innoissaan painamaan isiä nenästä ja sitten ihmeteltiin vähän korviakin samalla. Sitten uskallettiin jo antaa pikainen halikin. Sitten haluttiin isi jo työntämään, kun neiti istui taaperokärrynsä kyytiin. Eeeeikä suostunut tulla laittaan yökkäriä päälleen.

Viikon takaisilta serkkujen synttäreiltä isin ja tyttären videonkatseluhetki!
Yhtäkkiä kiinnostikin isi ihan mielettömästi. Neiti kiikutti kirjoja ja isin piti lukea. Äiti ei saanut rasvata, vaan isin piti. Hammaspesulle isinkin piti tunkeutua meidän pikkuvessaan ja iltasatukin täytyi isin tulla lukemaan. Toinen oli niin hellyyttävä ja vaikka vähän jännittikin alkuun, niin sitten oli NIIN isin perään. Mulla melkein nousi kyyneleet liikutuksesta silmiin.

Mää rakastan mun perhettä! <3

torstai 18. helmikuuta 2016

Kotiarki rullaa, työt meinaa uuvuttaa!

Arki kotona alkaa ehkä nyt pikku hiljaa asettua uomiinsa. Aika monta kuukautta siinä on tosiaan mennyt, lokakuussa aloitettiin ja jotenkin tällä viikolla on tuntunut, että vaikka pääsisi töistä suht myöhään, niin kyllähän nämä illat tässä suttaantuu. Onhan tietty niitä päiviä, että ahdistaa tekemättömät hommat ja mitään ei saa aikaiseksi. Tuohon vaikuttaa tietty sekin, että ollaan sairasteltu niin älyttömästi ja välillä on meinannut itku tulla, kun ei taudit helpota.


Sitten taas töissä... Meinaan lyhistyä välillä! Meidän ryhmässä työntekijät sairastelevat myös hirveästi ja sijaisia vilisee. Tuttu päiväkotiapulainen jää pois ja uusi aloittaa. Lapset reagoivat hektisiin tilanteisiin, ryhmässämme on eläväisiä lapsia ja ryhmäkoko paukkuu yläpäässä koko ajan. Tällä viikolla ryhmässämme aloitti uusia lapsiakin vielä tämän kaiken hullunmyllyn keskellä. Ja kun itse vielä olen kuitenkin suhteessa uusi työntekijä meidän talossa, niin nyt monen asian kaatuessa minun niskaan saikkujen takia, alkaa hommaa olla ihan riittävästi. En muista koska kaikki meidän tiimin 3 työntekijää ollaan oltu samaan aikaan töissä...

Täytyy silti myöntää, että toisaalta sitä on ihan elementissään, kun saa tehdä, selvittää, ratkaista ongelmia yms. Olen vähän sellainen, että koen olevani elementissäni juuri silloin. Sitten toisaalta päiväkotimaailma ja varhaiskasvatus on nyt koko ajan sellaisissa muutostuulissa, ettei kohta pysy perässä. Tähän päälle vielä kaikki talon sisäiset muutokset.

Mutta joo... Ei tässä blogissa mun töistäni pitänyt avautua! Nyt vain jotenkin etenkin se pinnalla. Sitten jotkut pienet vastoinkäymiset tuntuu ihan kohtuuttoman suurilta kotona tai vaihtoehtoisesti menetän hermoni joskus liian helposti. Ja SILTI mulla on just nyt sellanen olo, että tää arki on ihan miellyttävääkin. :) Eli voisko enää sekavampaa olla. :D

Ja hei! Toi lapsi oppii koko ajan kaikkee sellasta vauhtia, että nyt alan tajuta, kun sanotaan, että se lapsuus menee niin nopeasti. Mun mielestä se vauvavuosi olis voinut mennä vaikka nopeamminkin, mutta nyt tuntuu, että porhalletaan hillitöntä vauhtia. Tosin tämä vauhdikas arkikin varmasti vaikuttaa. On meinaan taas perjantai huomenna! En kyllä valita siitä asiasta. ;)

tiistai 9. helmikuuta 2016

Minä itte -vaihe!

Veikkaanpa, että tätä vaihetta vielä kestääkin sitten tovin... Ja onhan sitä ollut jo kovasti nähtävissäkin, mutta nyt selvästi tahdotaan tehdä kaikki itse! Ja jos ei saa, niin vastarintakin on toisinaan melkoista... noh... suurta draamaa. ;)

Tämä korostuu erityisesti siinä, että isi ei kauheasti jaksaisi odotella, luovia tai kuluttaa aikaa erilaisiin hoitotoimenpiteisiin kuten vaipan tai vaatteiden vaihtoon. Se johtaa siihen, että jos tuon neitin vain kaappaa syliinsä ja lähtee "toimimaan", niin edessä on jonkinasteista vastarintaa. :D Halutaan mennä itse joka paikkaan, yritetään pukea itse, haetaan ja viedään iltasatukirjat hyllyyn itse, vedetään peittokin päälle ihan itse. Aiemmin, jos neitiä yritti saada kävelemään ulkona, niin se veti usein jalat ihan löysäksi makarooniksi. Nykyään tahtoisi kovasti kävellä itse. Nyt vain meidän piha on siinä kunnossa (pirun liukas ja täynnä jättimäisiä lätäkköjä), ettei se oikein onnistu.

On se vaikeaa välillä kävellä näillä pikkujaloilla!
Kyllähän tuo isikin on jo alkanut oppia, että likalle täytyy kertoa mitä seuraavaksi tapahtuu ja antaa sitten päättää haluaako neiti tehdä asian itse. Minä olen sellainen, että mitään härväystä en jaksa yhtään ja jos jokin asia ei ala tapahtua pienen ajan päästä siitä, kun pyydän, niin sitten mahdollisuus menee. Minulla on tapana sanoa likalle jotakin tähän suuntaan: "Nyt saat valita, että tuletko itse tänne sohvalle pukemaan vai hakeeko äiti sinut tänne". Ja käytän tuota niin kotona kuin töissäkin ja usein se toimiikin (varsinkin töissä) hyvin. En oikein ole vielä varma kuinka paljon tuo likka ymmärtää, mutta opetellaan, opetellaan...

Toisinaan myös se draama mitä jostakin pikkujutusta seuraa on melkoista! Heittäydytään suuri eleisesti lattialle ja huudetaan. Sitten jos silmiin osuukin jotakin kiinnostavampaa, niin kiukku loppuu kuin seinään ja aletaan touhuta muuta. Joskus tosin sitten huomataan, että äitihän tuossa vielä tarkkailee ja kokeillaan vielä vähän vääntää itkua ja kiukkua. :D Niin kuin tässä yksi päivä likka heittäytyi maahan huutamaan ja ehti kiukuta siinä ehkä 5 sekuntia, kun yhtäkkiä huomasi jonkun pikkuroskan lattialla. Huuto loppui kuin seinään ja nappas roskan ja (yllätysyllätys) laitto sen suuhunsa. Nousi istumaan ja vilkaisi mua ja sitten väänsi taas naamansa nyttyrälle ja yritti vähän tihrustella itkua. ;)

Ääää, miks aina ei saa mitä haluaa?
Ja hei P.S. Oon TAAS kipeänä. Neiti oksensi lauantaina aamupäivällä, minä sunnuntain ja maanantain välisen yön ja samalla tämä yli kuukauden kestänyt lenssu kehkeytyi sitten tulehdukseksi, nosti kuumeen ja poskiontelontulehduksen. Nyt vihdoin antibioottikuuri päällä ja toivoa parantumisesta näköpiirissä! Yäh, vihaan yrjötautia!

torstai 4. helmikuuta 2016

Onni on ystävät lapsuudesta!

Viime sunnuntaina saimme vieraaksi ihanan lapsuuden ystäväni ja hänen ihanan tyttönsä, joka on tosiaan vain 4 päivää meidän likkaa nuorempi. Kyllähän tuo meidän neiti tietysti päikyssä on samanikäisten seurassa, mutta minä en niitä tilanteita paljon näe. Olihan tuo hauska seurata kaksikon touhuiluja ja vielä ainakin toistaseksi kaikki sujui ilman suurempia kiukkuja. Leluja ei omittu ja kaverikin sai kokeilla mopoa ja muita juttuja.


Parasta kaikesta on kuitenkin se, että minulla on näin ihania ystäviä pysynyt matkassa mukana monta vuotta. Minulla on muutama ystävä lapsuudesta ja nuo ihmiset ovat kyllä kultaakin kalliimpia. Itse olen jotenkin (varmaan tullut vanhaksi) passivoitunut, enkä jaksaisi enää tutustua uusiin ihmisiin. Uusiin ystävyyssuhteisiin tarvii panostaa tosi paljon ja niihin täytyy myös käyttää aika paljon aikaa ja ajatusta. Olen niin onnellinen tällaisista ystävistä joita ei ehkä näe usein, mutta ystävyys vain säilyy ja tietää, että siellä he ovat, vaikka joka hetki ei tekemisissä olisikaan. Kuitenkin noiden pikkuihmisten takia olisi ihanaa nähdä useamminkin, jotta pääsisivät sitten lapsetkin luomaan sitä ystävyyssuhdetta! :)


Elämä vain tuntuu jotenkin liian hektiseltä nykyään ja on vaikea löytää väliä nähdä edes niitä vanhoja ystäviä. Ei siis ihme, että uusien saaminen on haastavaa. On kyllä yksi ihminen (tunnistatkin ehkä itsesi :D), johon olen täällä blogimaailmassa tavannut ja meidän ajatukset tuntuu menevän aika yks yhteen. Toivottavasti saadaan treffit kesällä aikaiseksi. ;) Ja te kaikki nykyiset ystävät, kyllä minä teitä kovasti ajattelen ja muistan, vaikka aikaa treffailulle tuntuu jotenkin tosi haasteelliselta löytää.

Sitä kun jotenkin vaan haluis olla ja möllöttää sitten kun sitä aikaa siihen on. :D Ei tää voi olla muuta kuin vanhuutta! ;)